21/4/2021

Kuka on Lilli Keh?

Lilliä haastattelimme ensimmäisenä vieraana Hypementin kiinnostavien henkilöiden haastattelusarjassa liittyen artikkeliimme Clubhousesta. Lilli Keh on Suomen ensimmäisiä Clubhousen käyttäjiä ja Sauna Club -ryhmän perustajalla onkin erinomaisia näkökulmia Clubhousen tulevaisuuden varalle.

Hypement x lilli key

Muoti intohimona

Lilli Keh aloitti muodin opiskelemisen Helsinki Design Schoolissa oman kiinnostuksen pohjalta muodin markkinointia kohtaan. Itse vaatteiden suunnittelu ei Lillin mukaan ole hänen juttunsa, joten opiskelutarjonta Fabianinkadun luovien alojen koulussa oli nappiosuma. Lilli oli tuolloin 20-vuotias ja vuosi koulussa meni kuin siivillä. Huippuluennoitsijat innostivat Lilliä etenkin markkinoinnin opiskelun suhteen ja opiskelun jälkeen Lilli vietti hetken harjoittelussa markkinoinnin parissa.

Pohtiessaan mitä tulevaisuus toisi tullessaan Lilli haki Finnairille porttivirkailjaksi, sillä matkustelu, monikulttuurisuus sekä ihmisten kanssa työskentely kuulosti enemmän kuin hyvältä. Finnairin listoilla Lilli on edelleen huolimatta uusista käänteistä uraelämässä, mutta pitkä lomautus Finnairilta koskee Lilliä siinä missä muutamaa tuhatta muutakin.

Brändiyhteistöistä vauhtia vaikuttajamarkkinoinnin maailmaan

Lillin laaja kontaktiverkosto koitui eduksi lomautuksen myötä, sillä häntä pyydettiin mukaan tekemään brändiyhteistöiden kehittämistyötä vaikuttajamarkkinoinnin pariin. Lilli myöntää, että muodin opiskelulla on paljon yhteistä vaikuttajamarkkinoinnin kanssa – suhteellisen pienet piirit sekä ihmisläheinen lähestymistapa hurmasivat Lillin jatkamaan uravalintaa. Sosiaalisen median kasvun myötä ala laajeni nopeasti ja Lilli nostaakin esille esimerkiksi katumuodin yhteisö Hypendin suosion. Monet palaset loksahtivat kohdilleen ja tämä johtikin osaltaan KEH Consultingin perustamiseen.

Puhtaasti pelkästä seedauksesta on vaikuttajamarkkinointi kehittynyt paljon. Lilli kertoo, että hänen aloitellessaan uraa vaikuttajamarkkinoinnin parissa ei kaupallisia yhteistöitä juurikaan tehty ja alan potentiaalisuus oli vielä lasten kengissä. Utelimme Lilliltä miksi hän näkee vaikuttajamarkkinoinnin olevan ansaitsemassaan suosiossa ja miksi vaikuttajamarkkinointi on tullut jäädäkseen. Lillin mukaan nykyään vaikuttajat ovat hyvin bränditietoisia ja yhteistyötä tehdään vain heille tärkeiden ja innostavien tahojen kanssa. Vaikuttajamarkkinointi on autenttista ja helposti lähestyttävää sekä antaa oikeat kasvot tuotteelle tai yritykselle.

Vaikuttajamarkkinointia on mahdollista tehdä tarinankerronnallisesti ja suunnittelutyö tehdään alusta alkaen yhteistyössä yrityksen sekä vaikuttajan kanssa. Etenkin mikro-ja nanovaikuttajien kasvun myötä alan skaalautuvuus on laajentunut kaikkien saataville ja mahdollisuus saavuttaa kohdeyleisöä todella tarkalla otannalla on tosiasia. Monipuolisuus ja henkilöbrändin tuoma lisäarvo ovatkin Lillin mukaan vaikuttajamarkkinoinnin suurimpia valttikortteja.

Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena

Vaikuttajamarkkinointi tuo vaikuttajan mukaan suunnittelutyöhön aivan alusta alkaen. Yhteistyötä tehdään koko kampanjan keston ajan ja vaikuttajilla on paljon sananvaltaa mihin suuntaan tuotantoa viedään. Koska vaikuttajat edustavat aina itseään eivätkä tiettyä yritystä, on heillä täysi päätäntävalta mihin kampanjoihin he lähtevät mukaan. Vaikuttajamarkkinoinnin etu onkin siinä, että se sitouttaa kohdeyleisöä huomattavasti tehokkaammin perinteisiin markkinoinnin keinoihin verrattuna.

Kun utelimme Lilliltä onko hänellä toiveita ja unelmia yhteistöiden suhteen tulevaisuuden varalle nousi nopeasti esille kiertotalous. Lilli nostaa esille Swappien esimerkkinä siitä, miksi kaikkea ei tarvitse aina ostaa uutena. On tyylikästä ostaa käytettyä ja maapallo kiittää samalla. Koulunpenkille palannut Lilli opiskeleekin nykyään Haaga-Heliassa kansainvälistä liiketaloutta sivuaineenaan kiertotalous.

Lilli korostaa, että useampien tulisi ymmärtää elektroniikan kiertotalouden merkitys maapallon kuormitukselle. Esille nousee myös suomalainen laukkuvalmistaja Lovia, jonka ideologiaan ei mahdu ajatus roskasta ja ylimääräisestä, turhasta kuormituksesta maapallolle. Materiaaleina Lovia käyttää laukuissaan muun muassa lohen- sekä hirvennahkaa ja ylijäämäpaloja, joita esimerkiksi huonekaluvalmistaja Hakolalta syntyy valmistuksen aikana.

Milleniaalit painottavat vastuullisuutta

Vastuullisuus on koko ajan kasvava trendi yritysmaailmassa. Lilli kuuluu milleniaaleihin eli tällä hetkellä 26-42-vuotiaisiin aikuisiin, jotka muodostavat merkittävän osan vaikuttajamarkkinoinnin kohderyhmästä. Milleniaaleja kiinnostaa ympäristön tilanne, tasa-arvo ja vastuullisuus työelämässä. He ovat kuluttajina kiinnostuneita yritysten arvoista ja vastuullisuudesta, eivätkä pelkää boikotoida yrityksiä, joiden arvot eivät käy yhteen omien kanssa. Mielenkiintoista on myös, että A-lehtien kuluttajatutkimuksen mukaan 61% milleniaaleista olisi halukkaita olemaan mukana brändien tuotekehityksessä.

Haluammekin muistuttaa lukijoita vastuullisuudesta yritysmaailmassa. Viime keväänä Hypement kannusti vaikuttajia osallistumaan kampanjaan, jonka tarkoituksena oli kerätä näkyvyyttä vähävaraisia lapsiperheitä tukevalle hyväntekeväisyysjärjestö Apuna Ry:lle.

Innolla jäämme seuraamaan, miten vastuullisuus tulee tulevaisuudessa näkymään vaikuttajamarkkinoinnissa.